suosittelijatBen Furman

20.12.2014


 

BEN FURRMAN

Susanna, sulla on todisteena siitä, että olet Muksuoppiohjaaja nimi meidän listalla osoitteessa

https://www.kidsskills.org//coaches/finland.html

Se on sun todiste siitä, että olet valtuutettu Muksuoppiohjaaja.

Kun olet tullut ohjaajaksi, sulle on lähetetty Muksuoppiohjaaja sertifikaatti.

Jos ei ole lähetetty jostakin ihmeen syystä niin voit saada sellaisen meidän toimistostamme.

Marko tai Sanna voi lähettää sinulle sellaisen. Voit soittaa toimistolle ja pyytää sitä sieltä.

Voin myös kirjoittaa sinulle suosituksen, sillä minusta sinun stoorit ovat olleet aivan ihania.

Voit myös sanoa työtä hakiessasi, että minä olen sinun suosittelijasi, joten he voivat jopa soittaa minulle.

Beni

 

 

Opettajana/ ojhjaajana toimii Hilkka Huotari jolla pitkä kokemus taiteen tekemisestä. Hilkka on aloittanut maalaamisen 1960-luvulla ja ensimmäinen oma näyttely ollut 1977 jonka jälkeen yli 100 näyttelyä.  Opettajana eri kursseilla edelleen. Hilkka on saanut myös Hyvinkään kaupungin kulttuurilautakunnan apurahan vuonna 1997. Hilkalla hallinnassa myös harvinaisempi "stucco-lustro" maalaustekniikka. Kursseja pitänyt myös yhdessä Arto Mattilan kanssa. Taiteen pariin kiinnostus lapsesta asti. Aloitti tavallisista piirroksista itseoppineena.
 "Taide vei mennessään ja aloin opiskella taidetta/maalausta". "Mieheni oli myös taiteilija joka antoi lisäkipinää aluksi harrastelupohjalta joka muuttui ammatiksi koulutusten myötä". Ammattitaiteilijoille ja harrastelijoille pidän edelleen kursseja". Raffael-stucco-tekniikka on myös hallussani". Valtakunnallisten vammaisten kuvataidenäyttely VAKU." Minulta voi kysyä kaikkea taiteeseen ja maalaamiseen liittyvistä asioista ja neuvon/ohjaan parhaani mukaan jotta juuri sinä saisit voimaannuttavasta menetelmästä ja tekemisestä juuri sinunlaisesi työn tai harrastuksen".